lauantai 19. elokuuta 2017

Väriä pintaan

Nyt olen tussannut jo ihan kyllästymiseen asti ton betonin kanssa. Pyyhebetoniruukut  maalasin spray -maalilla, kuten muutkin tekemäni jutut.  Tästä punasesta tykkään eniten.
Tää on valkonen.

Metallinhohtosininen.

Kultaa käytin eniten. Päälystin betonilla mm.tän pullon ja lasten vanhoja muovileluja.

Yks auto sai sinisen värin ja vielä yks pyyhekin tuola. 

Pari uutta raparperilehteä. Suhautin maalia vielä vanhojenkin päälle lisää. Ne on hyvin kestäny vuosia ulkona läpi vuoden. Nää ei oo sellasia, että niiden päällä vois kävellä. Ne on vaan koristeita. 

Maalauksen alkuun pääsin miehen autotallivarastoista löytyneillä spray -maaleilla, mut lopulta piti mennä kauppaan ostamaan muutama pullo lisää.  Hanskojen käyttökin jäi aluksi, mut sit jouduin putsaamaan käsiä niin monta kertaa kynslakalla, että alko toi hanskahommakin muistumaan mieleen. 
Muutama juttu on vielä keskeneränen. Niistä varmaan joskus myöhemmin. 

Lopuksi vielä kaikille tiedoksi, että Enkuli on asettanu pitkästä aikaa musiikkihaasteen! Mukavaa!  Nyt pitää vaan keksiä, mikä liittyy kappaleeseen. Ehin noi rumpusukatkin jo tehä aiemmin.  Käykäähän muutkin kattomassa!

12 kommenttia:

  1. Nuo sinun tekemät työt on aivan upeita!!! Kauniita maalipintoja❤️👌 Minä tuon haasteen jo kävinkin katsomassa...Suloista sunnuntaipäivää sinne🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Enkulin haasteet on kivoja. Hän on aiemminkin pitänyt haasteita ja sitte jääny tauolle. Nyt taas alottanut.

      Poista
  2. Kyllä värillä on väliä, betonitöihin tulee ihan uusi ilme, kun ne saa värin pintaansa. Kantapään kautta sitä oppii monen asian, kuten vaikka suojahanskojen merkityksen.

    VastaaPoista
  3. Nyt on kyllä väriä! Kivasti erilaisia ja näyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väriä ensin vähän pelkäsin, että näyttääkö pihalla luonnottomalta, mut ovatkin ihan kivoja väripilkkuja. :) Käytin ensin nimittäin autotallista löytyneet vajaat spray pullot, eli värivaihtoehdot olivat siinä.

      Poista
  4. Oletpa ahertanut ja somistanut ympäristöäsi. Kukat sopivat niin kauniisti betonin keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljosta määrästä on helppo napata joku matkaan viemisiksi, kun lähtee kylään. :)

      Poista
  5. Sulla on varmaan hirmu hauska puutarha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on aikalailla keskittyny kuistin ja kulkuväylien läheisyyteen. En näemmä jaksa kävellä pihan perille asti. Yhessä kirsikkapuun tyngässä roikkuu ruusupapuamppelit ja valot. :)

      Poista
  6. Sulla on kyllä piha täynnä toinen toistaan hienompia koristeita! :) Nuo pingviinit varsinkin on todella suloisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Kyllä tänne jonkinlaisen "syksyn satoa" -puodin vois kohta perustaa. :)

      Poista

Kiitos kommentoinnista! Iloa päivääsi!